Minä
Täällä on siis tietoa minusta, Sonjasta (Sonja ei siis ole minun oikea nimeni). En luultavasti laita tänne itsestäni kuvaa, mutta katsotaan nyt :)
Oikea nimi: Se alkaa A:lla ja loppuu I -kirjaimeen. Nimessäni on neljä (4) kirjainta. Joko arvasin oikean nimeni? Aivan niin, se on Anni. Mie tykkään etunimestäni aika paljon, mutta kolmas nimeni on mielestäni ihan kamala. Toinen nimeni on ihan siedettävä, mutta niitä en teille paljasta *mielipuolista naurua*.
Nimimerkki: Liikun netissä nimerkeillä Sonja, ennen liikuskelin yhdessä kennelissä Annina, mutta kennel lopetti hoitajatoiminnan, joten nyt olen "kokopäiväisesti" nimimerkiltäni Sonja.
Syntynyt: 9.10.1996
Perhe: Perheeseeni kuuluvat äiti, isä ja yksi isoveli (-93). Olen aina toivonut koiraa, mutta äiti ja veli ovat allergisia, joten emme voi sellaista ottaa :<
Asun: Pohjois-Karjalassa.
Luokka: 7b
Pituus: 155 cm, eli olen aika lyhyt.
Paino: Noin 42kg. Koululääkäri on sanonut että olen ihan sopivan painoinen, mutta kaverit on sanonu että olen alipainoinen. Mie kyllä syön ihan hyvin, (en siis ole anorektikko) mutta miun paino ei kuitenkaan nouse kovinkaan usein, paitsi tietysti silloin kun kasvan pituutta :>
Ulkonäkö: Minulla on oljenkeltaiset, suunnilleen puoliselkään asti ulottuvat hiukset. Silmäni ovat suunnilleen oliivinvihreät. Yleensä pukeudun farkkuihin, mutta kotona pidän yleensä "kotihousuja", vaikka en melkein koskaan jaksa koulupäivän jälkeen jaksa housuja vaihtaa, vaan olen koko päivän farkuissa. Liikuntapäivinä pidän joko verkkareita tai tuulipuvun housuja. Talvella pidän pitkähihaisia, ja kesällä T-paitoja tai toppeja.
Harrastan: Partiota. Olen harrastanut partiota 8-vuotiaasta asti. Harrastan myös näyttelemistä, tällä hetkellä aika isossa projektissa nimeltään Pajari. Esitykset ovat sitten syksyllä. Lisäksi käyn kesäisin entisen kouluni (eli siis ala-asteen) kentällä pelaamassa pesistä, ja olen mahdollisimman usein lukkarina.
Pidän: Koirista, pesäpallosta, perheestäni, kavereista, jäätelöstä, suklaasta, karkeista, musiikista, The Sims 2:sesta, tietokoneella oleskelusta, virtuaalikenneleistä, kesästä, vedestä (siis uintimielessä), limppareista, mehuista, luonnosta, koulusta jonkin verran, lukemisesta, pastelliväreistä, joistain urheilulajeista, ilmapalloista, kesälomasta, viikonlopuista, lämpimistä maista, Suomesta, lumesta, auringosta, kukista, joulusta, jne.
En pidä: Eläinrääkkääjistä, kiusaajista, pissiksistä, karvaisista/purevista/pistävistä hyönteisistä, valehtelusta, tv-rahapeleistä, takatalvista, pimeistä syys- & talvi-illoista ilman lunta, aikaisin heräämisestä kouluun, jne.